Nigel McCrery |
Elämä | |
Elämä Nigel McCrery (s. 30.10.53) on englantilainen ja Lontoossa asuva rikoskirjailija ja käsikirjoittaja. Ennen kirjailijaksi ryhtymistä ja yliopisto-opintoja McCrery työskenteli yhdeksän vuoden ajan rikoskomisariona. McCrery on kirjoittanut Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle muun muassa huippusuosittua poliisisarjaa Hiljainen todistaja (Silent Witness ), jota on esitetty myös Suomessa. Sarjan yhdeksäs kausi alkoi Ylen TV1:ssä 7. maaliskuuta 2010. Yhdeksännen kauden tuotannossa päähenkilö ei ole enää Sam Ryan. Lisätietoa Yle TV1 - Hiljainen todistaja. Sarjan jo esitetyt osat on katsottavissa Ylen Areenassa viikon verran. Sam Ryan -sarjan kirjoja on ilmestynyt kaikkiaan viisi. Niitä ei ole suomennettu. McCreryn suuren suosion saavuttaneesta Mark Lapslie -sarjasta ilmestyi suomeksi keväällä 2008 ensimmäinen dekkari Myrkynkeittäjä (Still waters, 2007). Sarjan toinen osa Kuoleman apupoika (Tooth and claw, 2009) ilmestyi suomeksi keväällä 2010. Sarjan päähenkilö rikosylikomisario Mark Lapslie kärsii synestesiasta - kuulemansa äänet aiheuttavat hänelle äärimmäistä pahoinvointia. Loistavia kirjoja molemmat. Ensimmäistä suomennoksesta Myrkynkeittäjästä on suunnitteilla myös tv-sarja. McCrery vieraili Suomessa vuonna 2008. Teokset Rikosromaanit Mark Lapslie -sarja (päähenkilö synestesiaa sairastava ylikomisario Mark Lapslie). Still waters, 2007. (suom. Myrkynkeittäjä, 2008). Tooth and claw, 2009. (suom. Kuoleman apupoika, 2010). Sam Ryan -sarja (päähenkilö oikeuspatologi Samantha (Sam) Ryan) Silent witness, 1996. Strange Screams of Death. 1997. The Spider’s Web. 1998. Faceless Strangers. 2001. In Search of Evil. 2003. Suomennokset Mark Lapslie -sarja Myrkynkeittäjä. Alkuteos: Still waters, 2007. Suom. Pekka Marjamäki. Gummerus 2008. ISBN 978-951-20-7601-7 (sid.) 30 e. Ilm. 3/2008. 2. p. ilmestyi pokkaripainoksena 2/2010. Kansikuva. ![]() Violet Chambers on unohtanut oikeKansikuva.an nimensä jo monta vuotta sitten. Myös hänen motiivinsa omaksua murhaamiensa vanhusten henkilöllisyys on alkanut upota Violetin muistin sameisiin vesiin. Tämä ei kuitenkaan estä Violetia toteuttamasta pakkomiellettään. Päinvastoin. Myös rikosylitarkastaja Mark Lapslien mieli on sekaisin, kirjaimellisesti. Lapslie kokee kaikki kuulemansa äänet makuaistimuksina, ja pysyvälle sairauslomalle päästyään hän on erakoitunut oman kotinsa hiljaisuuteen. Kun Lontoon kehätietä reunustavasta metsiköstä löytyy vanhan naisen ruumis, Lapslie kutsutaan yllättäen takaisin palvelukseen. Jokin murhan tekotavassa tuntuu – tai oikeastaan maistuu – kummallisen tutulta. Penkoessaan tapausta Lapslie huomaa olevansa vastatusten tappajan kanssa, joka ei sovi minkään maailman psykologiseen profiiliin. Myös Lapslien esimiesten toiminnassa on jotain häiritsevää. Sanalla sanoen heidän puheessaan on valheen kirpeä sivumaku. Kun vanhan myrkynkeittäjän piilopaikka viimein paljastuu, ylikomisario Lapslien poikkeuksellinen syntymälahja – tai kirous – punnitaan tarkemmin kuin koskaan. Rikosylitarkastaja Lapslie ja tämän holtiton aisapari, ylikonstaapeli Emma Bradbury jatkavat tutkimuksiaan vuonna 2009 ilmestyvässä romaanissa Yön hiljaisuudessa. Kuoleman apupoika. Alkuteos: Tooth and claw, 2009. Suom. Jaakko Kankaanpää. Gummerus 2010. ISBN 978-951-20-7974-2 (sid.) Ilm. 2/2010. ![]() Rikosylitarkastaja Mark Lapslie uskaltautuu ulos syrjäisestä mökistään vain iltaisin, hiljaisuuden vallitessa. Hänen neurologinen vaivansa, synestesia, joka sekoittaa ääni- ja makuaistimukset keskenään, on tuhonnut hänen avioliittonsa ja uhkaa nyt päättää hänen loistavan uransa Essexin poliisissa. Myös nuori Carl Whitley liikkuu vasta hämärän laskeuduttua. Päivisin hän hoitaa huonokuntoista isäänsä. Lisäksi Whitley on kylmäverinen murhaaja. Hän on juuri surmannut tunnetun TV-julkkiksen ja räjäyttänyt taivaan tuuliin huono-onnisen työmatkalaisen läheisellä juna-asemalla. Murha-aallon turhauttama poliisijohto kutsuu Lapslien sairauslomalta takaisin töihin – potkujen uhalla. Tapaukset hämmentävät kokenutta rikosylitarkastajaa. Surmien tekotavat ovat aivan erilaiset eikä uhrien välillä tunnu olevan mitään yhteyttä. Onko Lapslie saanut vastaansa murhaajista pahimman – mielipuolen joka surmaa pelkästä tappamisen ilosta? Tutkimusten edetessä Lapslien terveydentila heikkenee, ja hänelle jää kaksi vaihtoehtoa: myöntää tappionsa tai kääntää harvinainen sairautensa voitokseen. Artikkeleita ja kirjallisuutta Arvosteluja Myrkynkeittäjä. Gummerus 2008. Pohjolan Sanomat (STT) 14.3.2008. Pertti Mattila. Savon Sanomat 28.4.2008. Antti Nisula. Ruumiin kulttuuri 2/2008, Markus Ahonen. Kuoleman apupoika. Gummerus 2010. Kirjavinkit 9.3.2010. Internet - Stop, You're Killing Me! - Nigel McCrery. - Nigel McCrery (sivua päivitetty viimeksi 1999). - Wikipedia - Nigel McCrery. - BBC - Silent Witness -sarja. - Yle TV1 - Hiljainen todistaja. |
Tornion kaupunginkirjasto - Aineistohaku ja varaukset
©2010 Terttu Uusimaa