Elämä Philip Kerr on brittikirjailija ja hän on syntynyt Edinburgissa 1956. Hän asuu tällä hetkellä Lontoossa. Koulun jälkeen Kerr opiskeli Birminghamin yliopistossa oikeustieteitä. Kerr on toiminut myös mainostoimistossa copywriterina ja hän jäntti mainostoimistotyöt vuonna 1989, jonka jälkeen hänestä freelance-lehtimies ja kirjailija. Philip Kerriä pidetään eräänä lahjakkaimmista 1990-luvun brittiläisistä rikoskirjailijoista. Kerriltä ilmestyy syksyllä 1999 suomeksi ensimmäinen teos Sarjamurhan filosofia (A Philosophical Investigations, 1992) Nemon kustantamana. Hänen ensimmäiset romaaninsa March Violets, The Pale Criminal ja A German Requiem kertovat berliiniläisen entisen poliisin Bernie Guntherin tutkimuksista sodanjälkeisessä Saksassa. Kerrin romaanien sanotaan olevan sekoitus Chandlerimaista yksityisetsivädekkaria, Graham Greene-tyylistä vakoilukirjallisuutta ja uskottavantuntuista historiallista rekonstruktiota. Bernie Gunther ottaa tutkittavakseen mitä hyvänsä tehtäviä, joita hänen tielleen sattuu ja joutuu seuraamaan natsismin nousua 1930-luvun Saksassa. Huolimatta keskitysleirillä viettämästään ajasta Gunther selviää sodasta ja sodan jälkeen hän liikkuu 'Kolmannen miehen' miljöössä Wienissä. Kerrin tapa käsitellä aikakautta ja elämää sodanjälkeisenä aikana on vakuuttavaa ja uskottavaa. Kolme Bernie Gunther -romaania on julkaistu yhteisniteenä nimellä Berlin Noir vuonna 1993. Myöhemmin Kerr on kirjoittanut myös muita kuin Gunther-dekkareita. Kerr jatkaa kosmopoliittista ja tutkivaa linjaa myös seuraavissa romaaneisssan. Dead Meat -romaanissa on on päähenkilönä neuvostoliittolainen etsivä ja kirjassa käsitellään Neuvostoliiton hajoamista ja markkinatalousideologiaa. Filosofisissa tutkimuksissa tapahtumat sijoittuvat 2010-luvun Lontooseen, jossa älykäs ja vaarallinen sarjamurhaaja terrorisoi kaupunkia. Kirjassa Kerr esittelee kiinnostavan naispuolisen päähenkilön ylikomisario Jake Jakowiczin. Kerrin kirjoja on käännetty 25 kielelle ja nyt sitten viimein suomeksi. Kirjasta Dead Meat (1993) on BBC tehnyt TV-sarjan nimellä Grushko. Kirja on ilmestynyt v. 1994 myös Grushko nimellä.
Skotlantilaisen Philip Kerrin (1956) palkittuja historiallisia dekkareita natsi-Saksasta on käännetty parillekymmenelle kielelle. Saksalainen sielunmessu on kolmas Bernie Gunther -romaani. Huom! HBO ja Tom Hanksin tuotantoyhtiö valmistelevat kirjoista tv-sarjaa. Hienoa!!! Philip Kerrin Berlin Noir -sarjasta on suomennettu kolme osaa Liekit Berliinissä (2012), Kalpea rikollinen (2013) ja Saksalainen sielunmessu (2014). Loistavia kirjoja. Nämä kirjat eivät jätä ketään kylmäksi. Pelottavan ajankohtaisia...
Teokset
Rikosromaanit
Bernie Gunther -sarja
March Violets (1. Bernie Gunther). 1989. (suom. Liekit Berliinissä, 2012). The Pale Criminal (2. Bernie Gunther). 1990. (suom. Kalpea rikollinen, 2013). A German Requiem (3. Bernie Gunther). 1991.(suom. Saksalainen sielunmessu, 2014). The One from the Other. 2006. (4. Bernie Gunther) A Quiet Flame. 2008. (5. Bernie Gunther) If the Dead Rise Not. 2009. (6. Bernie Gunther) Field Grey. 2010. (7. Bernie Gunther) Prague Fatale. 2011. (8. Bernie Gunther)
A Man Without Breath. 2013. (9. Bernie Gunther) The Lady from Zagreb, 2015. (10. Bernie Gunther). The Other Side of Silence, 2016. (11. Bernie Gunther) Prussian Blue, 2017. (12. Bernie Gunther) Greeks Bearing Gifts, 2018. (13. Bernie Gunther)
Scott Manson -sarja
Janurary Window, 2014. Hand of God, 2015. False Nine, 2015.
Muut rikosromaanit
A Philosophical Investigations. 1992. (suom. Sarjamurhan filosofia, 1999). Dead Meat. 1993. Gridiron. 1995. (The Grid -nimellä, 1996). Esau. 1997. A Five Year Plan. 1998. The Second Angel. 1999. Tho Shot. 2000. Dark Matter: The Private Life of SIr Issac Newton. 2002. Hitler’s Peace. 2005. Prayer, 2013. The Winter Horses, 2014. Research, 2014.
Suomennokset
Sarjamurhan filosofia. Alkuteos: A Philosophical Investigations, 1992. Suom. Tero Norkola. Nemo 1999. ISBN 952-5180-07-7 (sid.) 300 s., 155,-
 Vuoden 2013 Lontoossa liikkuu filosofinen sarjamurhaaja, jonka pysäyttämiseen värvätään New Scotland Yardin paras naisetsivä, ylikomisario Isadora Jake Jakowicz. Jake on naisiin kohdistuvien seksuaalimurhien asiantuntija, ja vaikka sarjamurhaajan kohteena ovatkin miehet, hänet otetaan johtamaan tutkimusta naisen vaistojen vuoksi. Murhaaja jättää jälkeensä filosofisia johtolankoja. Filosofinen tutkimus on mukaansatempaava jännityskertomus. Tarina on täynnä viitteitä kirjallisuuteen ja filosofian suuriin ajattelijoihin, erityisesti Ludwig Wittgensteiniin, jota tappaja käyttää koodinimenään. Philip Kerr on Englannin johtavia trillerikirjailijoita, hänen kirjoistaan on tekeillä myös elokuvia. ---- Loistava dekkari. Syksyn parhaimmistoa. Harvemmin tulee uusia filosofisia dekkareita, joten Kerrin kirja on syytä toivottaa tervetulleeksi. Kerr kuvaa hienosti vuorotellen Jaken johtamia murhatutkimuksia ja ‘Wittgenstainin’ (murhaajan käyttämä koodinimi) yrityksiä perustella logiikan ja filosofian avulla murhaamistaan. Pakostakin alkaa kiinnostaa Wittgenstein ja hänen filosofiset pohdintansa (kirjastosta löytyy useita Wittgensteinin teoksia, häntä on suomennettu runsaasti). Joskus filosofiaa opiskelleena kirja viehättää erityisesti viittauksineen filofiaan ja myös kirjallisuuteen. Filosfian opiskeluista on jäänyt mieleen ainoastaan yksi Wittgenstein-sitaatti, joka esiintyy kirjassakin useasti (Siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava...). Joten olis kyllä kiinnostavaa tarttua Filosofisiin tutkimuksiin ym. Kirja on todellinen makupala filosofiasta ja kirjallisuudesta kiinnostuneille, mutta silti erittäin jännittävä trilleri, eikä kirjan nauttiminen edellytä välttämättä minkäänlaisia filosofian tai muita opiskeluja. Isadora ‘Jake’ Jakowicz on loistava lisä upeiden naisetsivien joukkoon. Jake on täysjärkinen nainen ja erinomainen tutkija. Kerr on onnistunut mielestäni erinomaisesti Jaken henkilössä. Toivottavasti hän jatkaa Jake Jakowicz -dekkareitten kirjoittamista.
Bernie Gunther -sarja
Liekit Berliinissä. Alkuteos: The March Violets (The Berlin noir 1.), 1989. Suom. Jukka Jääskeläinen. Atena 2012. ISBN 978-951-796-871-3 (sid.) 33,01 e. Ilm. 10/2012.
 Berlin Noir I. Haluatko tavata Bernie Guntherin? Hän on kyyninen. Hänellä on karkea huumorintaju ja sitäkin karkeampi käsitys oikeasta ja väärästä. Osaksi se johtuu siitä, että hän on aito berliiniläinen, osaksi siitä, mitä Guntherille on viime vuosina tapahtunut. Hän haavoittui ensimmäisessä maailmansodassa, ja hänen vaimonsa menehtyi espanjantautiin. Sen jälkeen hän työskenteli Saksan rikospoliisi Kripossa, missä hän näki kaikki kuviteltavissa olevat julmuudet. Mutta sitten kansallissosialistit nousivat valtaan... On Berliinin olympialaisten kesä vuonna 1936. Bernie Gunther työskentelee yksityisetsivänä, jolla riittää töitä, sillä Kolmannessa valtakunnassa ihmisten katoaminen on arkipäivää. Kun vaikutusvaltaisen teollisuuspohatan tytär katoaa, Bernie Gunther huomaa kuitenkin astuvansa liian kiiltäville saappaille. Jutun jäljet johtavat suoraan puolueen huipulle. Liekit Berliinissä aloittaa kulttimaineessa olevan historiallisten rikosromaanien Berlin Noir -trilogian, joka on paitsi jännittävä ja brutaalin humoristinen, myös tarkka ajankuva elämästä natsi-Saksassa. Skotlantilainen Philip Kerr on kirjoittanut parisenkymmentä kirjaa, joita on käännetty yli 30 kielelle. Hänen tunnetuin luomuksensa Bernie Gunther on saanut maailmalla rikoskirjallisuuden merkittävimpiä palkintoja. Philp Kerriltä on aiemmin ilmestynyt suomeksi dekkari Sarjamurhan filosofia. Kirja ilmestyi Nemon kustantamana 1999. Hieno kirja. On mahtavaa, että vihdoinkin saadaan Philip Kerriltä Bernie Gunther -sarjaa suomeksi. Atenalle suuri kiitos!!
Kalpea rikollinen. Alkuteos: Pale criminal, 1990. Suom. Jukka Jääskeläinen. Atena 2013. ISBN 978-951-796-928-4 Ilm. 8/2013.
 Berlin Noir II.
Syyskuussa 1938 Berliini hikoilee. Pitkään jatkunut helle hautoo kaupunkia, mutta myös politiikassa kiehuu. Mitä Hitler suunnittelee Euroopan varalle? Yksityisetsivä Bernie Gunther saa toimeksiannon kustantajalta, jonka poikaa kiristetään. Yksinkertainen keikka, helppoa rahaa. Sitten siirtolapuutarhan perunasäkistä löytyy brutaalisti viillelty tyttö. Syyttävä sormi kääntyy kohti juutalaisia - ilkeät kielet väittävät, että murha on osa uskonnollisia uhrimenoja. Gunther päätyy johtamaan tutkimusta, johon liittyvät niin sadistinen sarjamurhaaja, natsijohtajien spritistiset istunnot kuin lähestyvä sotakin. Kalpea rikollinen on historiallisten rikosromaanien Berlin Noir -sarjan toinen itsenäinen osa. Se on kova kuin nyrkkirauta ja piikikäs kuin Bernie Guntherin sänki, mutta myös tarkka ajankuva elämästä natsi-Saksassa. Sarjan ensimmäinen osa Liekit Berliinissä ilmestyi suomeksi syksyllä 2012. Skotlantilainen Philip Kerr on kirjoittanut parisenkymmentä kirjaa, joita on käännetty yli 30 kielelle. Hänen tunnetuin luomuksensa Bernie Gunther on saanut maailmalla rikoskirjallisuuden merkittävimpiä palkintoja. Philip Kerriltä on aiemmin ilmestynyt suomeksi dekkari Sarjamurhan filosofia. Kirja ilmestyi Nemon kustantamana 1999. Hieno kirja oli sekin. On mahtavaa, että vihdoinkin saadaan Philip Kerriltä Bernie Gunther -sarjaa suomeksi. Atenalle suuri kiitos!!
Saksalainen sielunmessu. Alkuteos: A German Requiem. 1991. Suom. Jukka Jääskeläinen. Atrena 2014. ISBN 978-952-300-064-3 (sid.) Ilm. 9/2014. Kansikuva. Berlin Noir III.

Hyytävänä talvena 1947 miehittäjien ote kiristyy Berliinin rauniokaupungissa. Asukkaat vapisevat vilusta, nälästä ja pelosta, ja yksityisetsivä Bernie Guntherin avioliittokin on pakkasen puolella. Niinpä Gunther ei epäröi lähteä Wieniin, kun hänen entistä työtoveriaan, Emil Beckeriä syytetään murhasta. Beckerin syntilista ei ole kevyt: vähintään mustan pörssin kauppias ja todennäköisesti sotarikollinenkin. Mutta murha, josta häntä syytetään, ei ole niin yksinkertainen juttu kuin miltä näyttää. Agenttien, kaksoisagenttien, maanpakoon pyrkivien natsien ja heidän metsästäjiensä nostattama sumuverho on sakeampi kuin tupakansavu Wienin oluttuvissa, ja Bernie Gunther on pian eksyksissä. Skotlantilaisen Philip Kerrin (1956) palkittuja historiallisia dekkareita natsi-Saksasta on käännetty parillekymmenelle kielelle. Saksalainen sielunmessu on kolmas Bernie Gunther -romaani. HBO ja Tom Hanksin tuotantoyhtiö valmistelevat kirjoista tv-sarjaa. Hienoa!!! Philip Kerrin Berlin Noir -sarjasta on suomennettu kaksi ensimmäistä osaa Liekit Berliinissä (2012) ja Kalpea rikollinen (2013). Loistavia kirjoja. Nämä kirjat eivät jätä ketään kylmäksi. Pelottavan ajankohtaisia...
Artikkeleita ja kirjallisuutta
Arvosteluja
Liekit Berliinissä. Atena 2012. - Kirsin kirjanurkka -blogi 29.12.2012 . - Kansan uutiset. Verkkolehti 8.11.2012 Kai Hirvasnoro .
Kalpea rikollinen. Atena 2013. - Kansan uutiset. Verkkolehti 1.9.2013 Kai Hirvasnoro. - Kirsin kirjanukka -blogi 23.12.2013.
Sarjamurhan filosofia. Nemo 1999. Helsingin Sanomat 29.9.99. Keijo Kettunen. Kaleva 29.3.00. Timo Kukkola. Ruumiin kulttuuri 1999:4. s 18-19. Pentti Kirstilä. Turun Sanomat 19.12.99. Seppo Lehtinen. Internet www.philipkerr.org
Bernie Gunther.com.
Wikipedia - Philip Kerr.
Stop, You’re Killing Me! - Philip Kerr. |