Pimeää kohti.
Alkuteos: Available dark, 2012. Suom. Ilkka Salmenpohja.
Like 2012. (
Rikos kannattaa).
ISBN 978-952-01-0803-8 (sid.) 36,90 e. Ilm. 9/2012.
Ensimmäinen suomennos!!!
Cass Neary -sarja 2.Viisikymppinen newyorkilainen Cassandra Neary olisi voinut menestyä valokuvauksen saralla, mutta päätyikin elämäntapojensa murjomaksi narkkariksi ja juopoksi. Parikymppisenä julkaistu Dead Girls -valokuvateos saavutti kuitenkin jonkinlaisen kulttimaineen, jonka ansiosta satunnaisia työkeikkoja on vuosien varrella ilmaantunut. Kun lain koura alkaa kolkutella Cassin ovea edellisen keikan jäljiltä, hän ottaa vastaan hämärän työtarjouksen, joka vie hänet ensin Helsinkiin ja sitten Reykjavikin kautta Islannin hyytävään erämaahan blackmetalkultin jalanjäljissä. Cassin tapaamat, toinen toistaan hämärämmät hahmot päätyvät vainajiksi, eikä aikaakaan kun murhaaja on myös Cassin jäljillä. Pimeää kohti on omaperäinen sekoitus rikoskirjallisuutta, skandinaavista jumaltarustoa, blackmetallin höyrypäisimpiä myyttejä ja tempauksia sekä kuolemanpalvontaa. Kirja vie lukijan kirkonpolttajien ja kuolemaa kuvaavien valokuvataitelijoiden sielunmaisemiin vastustamattomin juonenkääntein.
Kirja oli erittäin mielenkiintoinen, varsinkin kun sen tapahtumat sijoittuivat Islantiin ja Suomeen.
Huom! Kirja ilmestyy myös
Liken e-kirjana .
Katoava valo.
Alkuteos: Generation Loss, 2008. Suom. Juha Ahokas.
Like 2013. (
Rikos kannattaa).
ISBN 978-952-01-0941-7 (sid.) Ilm. 8/2013.
Cass Neary -sarja 1.Omalaalaatuinen trilleri Patti Smithin ja Patricia Highsmithin hengessä. Cassandra ”Skitso” Neary on entinen huippuvalokuvaaja, joka nousi 70-luvulla kulttimaineeseen valokuvaamalla New Yorkin kasvavaa punkskeneä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Cass on moniongelmainen unohdettu suuruus, joka rypee pohjamudissa. Cass saa kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden nousta takaisin pinnalle: hän saa tehtäväkseen kuvata ja haastatella erakoitunutta valokuvaajaa Aphrodite Kamestosta, joka koki uransa huippuhetket 60-luvulla. Cass matkustaa Mainen syrjäisimpään kolkkaan, ahdasmieliseen pikkukaupunkiin, jonka asukkaat ovat toinen toistaan sulkeutuneempia. Cass tavoittaa puolihullun Aphroditen ränsistyneestä ja jo tyhjentyneestä kommuunista. Pian Cass havaitsee kaupungissa jotain muutakin outoa kuin sen vihamielisen ilmapiirin: ihmisiä tuntuu katoavan harva se päivä. Katoamisten takaa paljastuu vuosikymmeniä vanha salaisuus. Katoava valo yhdistelee taitavasti mytologiaa arkipäivään, punkasennetta unohtamatta.
Huom! Tämä kirja on ilmestynyt aiemmin kuin ensimmäinen suomennos Pimeää kohti ja
on sarjan ensimmäinen osa.
Pitkä varjo.
Alkuteos: Hard Light, 2016. Suom. Juha Ahokas.
Like 2017.
ISBN 978-952-01-1526-5 (sid.) Ilm. 4/2017.
Cass Neary -sarja 3. Cass etsii rakastajaansa Quinnia, jonka perässä ovat sekä Interpol että venäläinen mafia. Quinnia ei kuitenkaan löydy, ja Cass sotkeutuu murhien ja petosten verkkoon. Miten Camdenin pubien karismaattinen laulajatar liittyy murhiin? Entä Englannin nummilta löytyvä arkeologinen arvoitus? Onnistuuko Cass selvittämään mysteerin gangsterit kannoillaan?
Punk noirin kuningattaren uusi mestariteos. Valokuvaaja Cass Nearyn hengästyttävä seikkailu jatkuu Pohjois-Lontoossa ja Englannin nummilla.
Elizabeth Hand (s. 1957) on moneen kertaan palkittu yhdysvaltalaiskirjailija. Hän on kirjoittanut parikymmentä romaania, joista on julkaistu suomeksi kaksi: Pimeää kohti (2012) ja Katoava valo (2013).