Sisällön alkuun
Menu

 

Agatha Christie - Teokset

Dekkarikirjailijoita - Kotimaisia - Ulkomaisia

 

Takaisin Agatha Christie etusivulle

Teokset
Suomennokset
Uusia painoksia

Christien dekkareita on kustantanut aika moni kustantaja vuosikymmenten varrellla, mutta tällä hetkellä ja aika pitkään kylläkin kustantaja on ollut WSOY.
Vuodesta 2013 lähtien uudet painokset ovat ilmestyneet Bon -pokkarisarjassa. 

Christietä on ilmestynyt pilvin pimein WSOY:n Sapo-sarjassa, joten käykää katsomassa sillä sieltä löytyy tarkemmat tiedot suomentajista ym.  

Loisto -pokkareina on ilmestynyt viime aikoina uusia
painoksia Christien dekkareista. Valitettavasti niistäkin useimmat ovat jo loppuunmyytyjä.

Simo Sjöblomin Agatha Christie -bibliografiassa 1927-1998 vuodelta 1999 on täydellinen luettelo kaikista suomennoksista, uusintapainoksista,
uusista laitoksista, suomentajista ja ilmestymisajoista.

Uutta suomennoksiin

Seuraavan tiedon ja kuvat suomennetusta Korttitalo -novellista sain Harri Uuralta Imatralta.

Korttitalo.
Suom. Eila Lehtinen.
Ilm. Viikon kertojat -lehdessä heinäkuussa 1957.




 DekkariNetti (tuusimaa) Twitterissä



 Tornion kaupunginkirjasto


 

Teokset

Rikosromaanit

Huom!

Olen laatinut tämän luettelon v. 1999 enkä ole tehnyt mitään korjauksia sen jälkeen.
Jos jollakin on joitakin ehdotuksia korjauksiksi, niin teen mielelläni korjaukset.
Virheitä saattaa kyllä olla edelleenkin. Mutta tämä yksi yritys saada joku selvyys mestarin runsaasta tuotannosta.

Tässä hyvä luettelo Christien teoksista:
Stop, You're Killing Me! - Agatha Christie.

Novellikokoelmien suomennoksista on hieman epäselvyyttä (vahvennetut). Toivottavasti nekin selviää aikanaan.

Huom!!!!
Jos haluat tietää tarkemmin Agatha Christien puuttuuvista suomennoksista,
niin lue Risto Raition artikkeli 15 vuotta myöhemmin : Christietä puuttuu yhä rapiat.
(Ruumiin kulttuuri 2/99) Se on erittäin valaiseva juttu.
Tästä jutustä löytyi selvennystä noihin novellikokoelmien
suomennosepäselvyyksiin. Korjaan tilanteen lähiaikoina.

Hercule Poirot-kirjat:

1920 The Mysterious Affair at Styles (Stylesin tapaus 1970).
1923 Murder on the LInks (Golfkentän murha 1943).
1924 Poirot Investigates (kertomuksia, Poirotin varhaiset jutut 1981).
1926 The Murder of Roger Ackroyd (Odottamaton ratkaisu 1927,
Kello 9,10 1929, Roger Ackroydin murha (1959).
1927 The Big Four (Neljä suurta 1978).
1928 The Mystery of the Blue Train (Sininen juna 1940).
1929 The Under Dog (kertomus, julk. yhdessä E. Phillipsi Oppenheimin
kertomuksen Blackman's Wood kanssa kirjana Two New Crime Stories).
1932 Peril at End House (Vaarallinen talo 1936).
1933 Lord Edwage Dles (USA: Thirteen at Dinner, Lordin kuolema 1953).
1934 Murder ion the Orient Express (USA: Murder in the Calais Coach,
Idän pikajunan arvoitus 1937).
1934 Murder in Three Acts (Engl. Three-Act Tragedy, Murhenäytelmä kolmessa
näytöksessä 1960).
1935 Death in the Clouds (USA: Death in the Air, Lentävä kuolema 1937).
1936 The A.B.C. Murders (Aikataulukon arvoitus 1938).
1936 Murder in Mesopotamia (Murha Mesopotamiassa 1957).
1936 Cards on the Table (Kortit pöydällä 1939).
1937 Dumb Witness (USA: Poirot Loses a Client, Mykkä todistaja 1953).
1937 Death on the Nile (Kuolema Niilillä 1940).
1937 Murder in the Mews (kert., USA: Dead Man's Mirror,
Särkyneen peilin arvoitus 1977).
1938 Appointment with Death (Hänet täytyy tappaa 1971).
1938 Hercule Poirot's Christmas (USA: Murder for Christamas, Simeon Leen
testamentti 1953).
1939 The Regatta Mystery and Other Stories (kert., viidessä Poirot) onko suom.
1940 One, Two, Buckle My Shoe (USA: The Patriotic Murders, Mabellen
kahdet kasvot 1961).
1940. Sad Cypress. (suom. Teetä kolmelle, 1984, 1985).
1941 Evil under the Sun (Varjossa auringon alla 1962).
1942 Murder in Retrospect (Engl.: Five Little Pigs, Viisi pientä porsasta 1948,
Viisi pientä possua 1971).
1943 Poirot and the Regatta Mystery (kert.).
1943 Poirot on Holiday (kert.).
1946 The Hollow (Kohtalokas viikonloppu 1959).
1946 Poirot Knows the Murderer (kert. yksi Poirot-novelli).
1946 Poirot Lends a Hand (kert.)
1947 The Labours of Hercules (kert., Poirot parhaimmillaan 1964,
Herkuleen urotyöt 1971, ensiksi mainittuun sisältyy myös alkuteokseen
kuulumaton kertomus Metsästysmajan arvoitus).
1948 Taken at the Flood (USA: There Isa Tide, Vuoksi ja luode 1973).
1948 Witness for the Prosecution and Other Stories (kert. yhdessä Poirot,
Puolustuksella on puheenvuoro 1983).
1950 Three Blind Mice and Other Stories (kert. kolmessa Poirot, Hiirenloukku 1977).
1951 The Under Dog and Other Stories (kert.) onko suom.
1952 Mrs. McGinty's Dead (Rouva McGinty on kuollut 1973).
1953 After the Funeral (USA: Funerals Are Fatal, Hautajaisten jälkeen 1956).
1955 Hickory, Dickory, Dock (USA: Hickory, Dickory, Death,
Neiti Lemon erehtyy 1957).
1956 Dead Man's Folly (Kuolleen miehen huvimaja 1975).
1959 Cat among Pigeons (Kissa kyyhkyslakassa 1960).
1960 The Adventure of the Christmas Pudding and Other Stories (kert,.
viidessä Poirot, Seikkaileva jälkiruoka 1984).
1961 Double Sin and Other Stories (kert., neljässä Poirot). Onko suom.
1963 The Clocks (Kellot 1964).
1966 Third Girl (Kolmas tyttö 1970).
1969 Hallowe'en Party (Kurpitsajuhla 1970).
1972 Elephants Can Remember (Norsun muisti 1973).
1974 Poirot's Early Case (USA: Hercule Poirot's Early Cases,
Poirotin lyhyet jutut 1976).
1975 Curtain (Esirippu 1976).
1984 Hercule Poirot's Casebook : Fifty Stories. New York: dodd Mead.
1997 While the Light Lasts (suom. Kirstun arvoitus ja muita kertomuksia.
WSOY, 1999, SaPo 415). Alkuper. versiot novelleista: Bagdadilaisen kirstun
arvoitus ja Jouluseikkailu. (Ilm. uusina versioina kokoelmassa Seikkaileva
jälkiruoka, 1960 (suom. 1984).

Neiti Marple -kirjat

1930 Murder at the Vicarage (Murha maalaiskylässä 1954).
1932 The Thirteen Problems (USA: The Tuesday Club Murders, Kolmetoista 1983).
1939 The Regatta Mystery and Other Stories (kert. yhdessä neiti Marple). suom.?
1942 The Body in the Library (Ruumis kirjastossa 1972).
1942 The Moving Finger (Syyttävä sormi 1972).
1950 Three Blind Mice and Other Stories (kert., neljässä neiti Marple,
Hiirenloukku 1977).
1950 A Murder Is Announced (Kuolema ilmoittaa lehdessä 1950).
1952 They Do It with Mirrors (USA: Murder with Mirrors,
Neiti Marplea ei petetä 1969).
1953 A Pocker Full of Rye (Salaperäiset rukiinjyvät 1956).
1957 4:50 from Paddington (USA: What Mrs. McGillicuddy Saw,
Paddingtonista 16.50 1968).
1960 The Adventures of the Christmas Pudding and Other Stories
(kert., yhdessä neiti Marple, Seikkaileva jälkiruoka 1984).
1961 Double Sin and Ohter Stories (kert., kahdessa neiti Marple). onko suom.
1962 The Mirror Crack'd from Side to Side (USA: The MIrror Crack'd,
Tuijottava katse 1965).
1964 A Caribbean Mystery (Lomahotellin murhat 1965).
1965 At Bertram's Hotel (Bertramin hotellissa 1967).
1966 13 Clues for Miss Marple. Onko suom.?
1971 Nemesis (Neiti Marple koston jumalattarena 1972).
1976 Sleeping Murder (Neiti Marplen viimeinen juttu 1977).
1985 Miss Marple : Complete Short Stories. New York: Dodd Mead.
1995 Miss Marple Short Stories. London: HarperCollins.

Muita salapoliisiromaaneja

1922 The Secret Adversary (Salainen vastustaja, 1974).
1924 The Man in the Brown Suit (Ruskeapukuinen mies, 1985).
1925 The Secret of Chimneys (Rakkauskirjeiden salaisuus, 1948).
1929 The Seven Dials Mystery (Seitsemän kellon salaisuus, 1952, 2015).
1931 The Sittaford Mystery (USA: Murder at Hazelmoor, Kuolema lähettää
viestin, 1989).
1934 Why Didn't They Ask Evans? (USA: The Boomerang Clue,
Askel tyhjyyteen, 1953).
1939 Murder is Easy (USA: Easy to Kill, Neiti Pinkertonin salaisuus, 1958).
1939 Ten Little Niggers (USA: And Then There Were None, Eikä yksikään
pelastunut, 1940, Kymmenen pientä neekeripoikaa, 1968).
1941 N or M?  (Salomonin tuomio, 1988).
1944 Death Comes as the End (Kaikki päättyy kuolemaan, 1974).
1944 Towards Zero (Kohti nollapistettä, 1975).
1945 Sparkling Cyanid (USA: Remembered Death, Helmeilevä kuolema, 1959).
1949 Crooked House (Murhaaja kujeilee, 1951, Väärän vänkyrä talo, 1977).
1951 They Came to Bagdad (He tulivat Bagdadiin 1987).
1954 Destination Unknown (USA: So Many Steps to Death,
Määränpää tuntematon 1986).
1958 Ordeal by Innocence (Syyttömyyden taakka 1976).
1961 The Pale Horse (Totuus Hallavan hevosen majatalosta, 1962).
1967 Endless Night (Ikiyö 1969).
1968 By the Pricking of My Thumbs (Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, 1975).
1970 Passenger to Frankfurt (Salaperäinen matkustaja, 1971).
1973 Postern of Fate (Kohtalon portti, 1983).

Novellikokoelmat

1929 Partners in Crime (kertom. Rikos yhdistää, 1986).
1930 The Mysterious Mr. Quin (kertom. Herra Quin esittäytyy, 1988)
1933 The Hound of Death (Kuoleman koira ja muita kertomuksia, 1978).
1934 The Listerdale Mystery (Listerdalen arvoitus, 1980).
1934 Parker Pyne Investigates (USA: Mr. Parker Pyne-Detective,
Parker Pyne tietää kaiken, 1982).
1939 The Regatta Mystery and Other Stories (kert. yhdessä neiti Marple).
Onko suom.?
1948 Witness for the Prosecution and Other Stories (kert. yhdessä Poirot,
Puolustuksella on puheenvuoro 1983).
1951 The Under Dog and Other Stories (kert.) Onko suom.?
1961 Double Sin and Ohter Stories (kert., kahdessa neiti Marple). Onko suom.?

1961 13 for luck! Onko suom.?
1947 The Labours of Hercules (kert., Poirot parhaimmillaan 1964,
Herkuleen urotyöt 1971, ensiksi mainittuun sisältyy myös alkuteokseen
kuulumaton kertomus Metsästysmajan arvoitus).
1965 Suprise! Suprise! onko suom.
1966 13 Clues for Miss Marple. Onko suom.?
1971 The Golden Ball. (Kaksi viim. novellia 'Magnolia Blossom' ja Next to a Dog'
eivät ole dekkareita). Onko suom.?
1982 The Agatha Christie Hour. London: Collins.
1997 While the Light Lasts (suom. Kirstun arvoitus ja muita kertomuksia.
WSOY, 1999, SaPo 415).
Tämä on uusi kokoelmassa on saatu samoihin kansiin yhdeksän kertomusta,
joita ei muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole julkaistu uudelleen
(joissakin tapauksissa julkaisemisesta on aikaa 60-70 vuotta). Poirot
esiintyy kahdessa kertomuksessa: "Bagdadilaisen kirstun arvoituksessa"
ja Jouluseikkailussa". Nämä ovat Christien alkuperäisiä versioita novelleista,
jotka ilmestyivät kokoelmassa 'Seikkaileva jälkiruoka (ilm. 1960, suom.
1984).

Näytelmät


(Huom! vuosiluvut viittaavat näytelmän ensimmäiseen esityskertaan).
1930 Black Coffee
1943 Ten Little Niggers (romaanista: Kymmenen pientä neekeripoikaa. Es. myös
nimillä Ten Little Indians ja And Then There Wewe None).
1945 Appointment with Deadth (romaanista: Hänet täytyy tappaa)
1945 Murder on the Nile (romaanista: Kuolema Niilillä).
1951 The Hollow (romanista: Kohtaloks viikonloppu).
1952 The Mousetrap (novellista: Kolme sokeaa hiirtä).
1953 Witness for the Prosecution (novellista: Syyttäjän todistaja).
1954 Spiders Web
1956 Towards Zero (romaanista: KOhti nollapistettä).
1958 The Unexpected Guest (suom. romaani Odottamaton vieras 1999.
Näytelmästä romaaniksi sovittanut Charles Osborne.).
1958 Verdict
1960 Go back for Murder (romaanista: Viisi pientä possua).
1962 Rule of Three: (yksinäytöksisiä): Afternoon at the Seaside, The Patient,
The Rats
1971 Fiddlers Three
1973 Akhnaton (kirj. 1937). Es. New York 1979, Lontoo 1980.
1978 The Mousetrap and Ohter Plays
Sisältää: Ten Little Indians, Appointment with Death, The Hollow,
The Mousetrap, Witness for the Prosecution, Towards Zero, Verdict,
Go Back for Murder

Radiokuunnelmat

1952 The Mousetrap
1960 Personal Call

Runoteokset

1925 The Road of Dreams. London: Bles.
1973 Poems. London: Collins ja New York: Dodd Mead

Muita kirjoja

1946 Come, Tell Me How You Live (arkeologista tutkimusmatkaa kuvaava teos).
korj.painos 1975, korj. ja Jacquetta Hawkesin esipuh. varustettu p. 1990.
1965 Star over Bethlehem and ohther stories (satuja ja tarinoita lapsille)
1977 An Autobiography (muistelmateos) (Vanha hyvä aikani, 1978, 2.p. 1981,
3. p. 1984, 4. p. 1990, 5. p. 1998.



Suomennokset


Uusia painoksia

WSOY - Agatha Christien dekkarien uusia painoksia ja uusia suomennoksia.

Uusia painoksia ja uusia suomennoksia v. 2019

- Christie, Agatha: Lordin kuolema. WSOY. Ilm. 12/2019.

Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut.
Alkuteos: And Then There Were None, 1939. Suom. Jaakko Kankaanpää.
WSOY 2019.
ISBN 978-951-0-43065-1 (sid.) Ilm. 4/2019.
Uusi suomennos!!!
bbbb
Nerokkaan kekseliäs suljetun tilan arvoitus!
Eikä yksikään pelastunut -dekkari julkaistiin ensi kertaa jo 80 vuotta sitten. Dekkaria on ylistetty Christien parhaaksi. Syrjäiselle saarelle on kutsuttu kymmenen toisilleen tuntematonta vierasta. Isäntää vain ei näy. Heti tuloiltana vieraille soitetaan gramofonilevyltä viesti, joka syyttää jokaista vierasta vuoron perään murhasta. Sitten alkaa tapahtua. Vieraista yksi toisensa perään murhataan. Pöydällä on aluksi kymmenen posliinista sotilaspoikaa rivissä, mutta jokaisen uhrin myötä pöydältä katoaa yksi sotilas. Koska ulkopuolisia ei ole, joku huoneessa olijoista on syyllinen. Kuka?
Huom! Kirja ilmestyy myös e-kirjana, mp3-äänikirjana ja mp3-CD.
WSOY - Eikä yksikään pelastunut.

Uusia painoksia v.  2018

- Christie, Agatha: Kuolema Niilillä. WSOY. ilm. 2/2018.
- Christie, Agatha: Ruskeapukuinen mies. WSOY. 11/2018.
- Christie, Agatha: Varjossa auringon alla. (Hercule Poirot). WSOY.  7/2018.
- Christie, Agatha:  Vaarallinen talo. (Hercule Poirot) WSOY. 7/2018. 
- Christie, Agatha: Neiti Lemon erehtyy. (Hercule Poirot). WSOY. 7/2018.
- Westmacott, Mary (Agatha Christie): Kaksi rakkautta. WSOY. 8/2018.
- Christie, Agatha: Neiti Pinkertonin salaisuus. WSOY. 3/2018.
- Westmacott, Mary (Christie, Agatha): Ruusun aika. WSOY.  5/2018. 
- Christie, Agatha: Ruumis kirjastossa. (Neiti Marple) WSOY. 5/2018.

Uusi suomennoksia v. 2018

Christie, Agatha: Roger Ackroydin murha.
Alkuteos: The Murder of Roger Ackroyd, 1926. Suom. Jaakko Kankaanpää.
WSOY 2018.
ISBN 978-951-0-43064-4 (sid.) Ilm. 9/2018.
Roger Ackroydin murha ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 1959. 
bbbb
Uusi suomennos!!
Christien läpimurtoteos uutena suomennoksena.
Vuonna 2013 Britannian rikoskirjailijoiden yhdistys äänesti Roger Ackroydin murhan parhaaksi dekkariksi ja Agatha Christien parhaaksi dekkaristiksi kautta aikain.
Roger Ackroydin rakastettu on riistänyt itseltään hengen, ja Ackroyd tietää asiasta liikaa.
Hän tietää rouva Ferrarsin myrkyttäneen aviomiehensä ja epäilee naisen joutuneen kiristäjän uhriksi. Posti tuo Ackroydille vielä viimeisen, kohtalokkaan tiedonjyvän, mutta ennen kuin hän ehtii jakaa tietojaan, murhaaja iskee. Murhatutkimuksen ottaa käsiinsä hänen ystävänsä, kurpitsanviljelijä ja eläkkeelle jäänyt mestarietsivä Hercule Poirot.
Vuonna 1926 ilmestynyt Roger Ackroydin murha on järjestyksessä kolmas Hercule Poirot -romaani. Mysteerin raflaava ratkaisu takasi Christielle paikan kirjallisuushistoriassa.
Huom!  Kirja ilmestyy myös sähkökirjana ja mp3-äänikirjana.
- WSOY - Roger Ackroydin murha. Uusi suomennos.

 
Christie, Agatha: Lentävä kuolema.
Hercule Poirot
Alkuteos: Death in the Clouds,1935. (USA: Death in the Air)
Suom. Jaakko Kankaanpää.
WSOY 2018.  (Bon-pokkarit).
ISBN 978-951-0-43028-6 (nid.)  Ilm. 4/2018.
1. painos ilmestynyt suomeksi 1937.
Uusi suom. uutena pokkaripainoksena 5/2020.
bbbb
Huom! Kirja ilmestyy myös e-kirjana ja mp3 CD- ja äänikirjana.
Huom! Uusi suomennos.
WSOY - Agatha Christie: Lentävä kuolema

Uusia painoksia 2017

Kohtalon portti.
Alkuteos: Postern of Fate, 1973. Suom. Anna-Liisa Laine. (säkeet suom. 
Panu Pekkanen).
Viides ja viimeinen Tommy ja Tuppence Bereshford seikkailu.
WSOY 2017. (Bon-pokkari).
ISBN 978-951-0-42206-9 (nid.)  Ilm. 12/2017
3. p. 2017. - 1. p. ilm. suomeksi 1983. - Lisäpainokset 2. p. 1997..
WSOY Agatha Christie : Kohtalon portti.
bbbb

Idän pikajunan arvoitus.
Hercule Poirot
Alkuteos: Murder on The Orient Express, 1934. Suom. Jaakko Kankaanpää.
WSOY 2017.  (Bon-pokkarit).
ISBN 978-951-0-42814-6 (nid.)  Ilm. 11/2017.
1. painos ilmestynyt 1937.
Huom! Uusi suomennos.
WSOY - Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus.
bbbb

Golfkentän murha.
Hercule Poirotin toinen tapaus.
Alkuteos: Murder on the Links, 1923.  Suom. Niilo Pakarinen.
WSOY 2017.  (Bon-pokkarit).
ISBN 978-951-0-42225-0 (nid.)  Ilm. 8/2017.
1. p ilmestyi suomeksi 1943.
WSOY - Agatha Christie: Golfkentän murha. .
bbbb

Salaperäiset rukiinjyvät. .
Alkuteos: A Pocket Full of Rye,1953. Suom. Eila Pennanen.
WSOY 2017.
ISBN 978-951-0-42224-3 (nid.)  Ilm. 3/2017.
1. p. ilm. suomeksi 1958., 8.p. ilm. 2006.
E-kirja ilmestyy 3/2017.
Neiti Marple mysteeri.
WSOY #Kirja.
bbbb

Tammikuussa 2017 ilmestyi uusi Bon-pokkaripainos:
Kaikki päättyy kuolemaan.
Alkuteos: Death Comes as the End, 1944. Suom. Anna-Liisa Laine.
WSOY 2017. 3. p.
ISBN 978-951-0-42223-6 (nid.)  Ilm. 1/2017.
1.p. ilm. 1974., 2. p. 1975.
WSOY #kirja - Kaikki päättyy kuolemaan.
bbbb

Uusia painoksia 2016

Lokakuussa 2016 ilmestyi uutena Bon-pokkaripainoksena 
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus.
Tommy & Tuppence.
Alkuteos: By the Pricking of My Thumbs,1968. Suom. Anna-Liisa Laine
WSOY 2016.
ISBN 978-951-0-41937-3 (nid.)  Ilm. 10/2016.
1.p. ilm. suom. 1975.
WSOY #Kirja.Eipä aikaakaan niin voi kauhistus. 


Syyskuussa 2016 ilmestyi uutena Bon-pokkaripainoksena
Herkuleen urotyöt.
Hercule Poirot.
Alkuteos: The Labours of Hercules, 1947. Suom.Tampereen kieli-instituutin työryhmä.
WSOY 2016.
ISBN 978-951-0-41950-2 (nid.) Ilm. 9/2016.
1. p. ilm. 1971.
WSOY #Kirja Herkuleen urotyöt
bbbb

Heinäkuussa 2016 ilmestyi uutena Bon-pokkaripainoksena:
Aikataulukon arvoitus.
Hercule Poirot.
Alkuteos: The A,B,C Murders, 1936. Suom. Aune Suomalainen ; suom.tark. Kirsti Kattelus.
WSOY 2016.
ISBN 978-951-0-41958-8 (nid.) Ilm. 7/2016.
1. p. ilm. suom. 1938.
- WSOY #Kirja  - Aikataulukon arvoitus.
bbbb

Huhtikuussa 2015 ilmestyi Agatha Christieltä
aiemmin julkaisematon pienoisromaani
Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus.
Huom! Kirja ilmestyi uutena Bon -pokkaripainoksena helmikuussa 2016.


He tulivat Bagdadiin.
Alkuteos: They came to Bagdad,1951.Suom Hilkka Pekkanen.
WSOY 2016.
ISBN 789510416204 (nid.) llm. 1/2016. 
Ilm. suom. 1987. Lisäpainokset 2.p. 1988 ja 3. p. 1998.
- WSOY - Agatha Christie: He tulivat Bagdadiin. .
Vakoilua ja rakkautta kylmän sodan varjossa


Uusia painoksia 2015

Tammikuussa 2015 ilmestyi uutena WSOY:n Bon-pokkaripainoksena Agatha Christien
Seitsemän kellon salaisuus.
Alkuteos: The Seven Dials Mystery, 1929. 
Suom. Sanna-Reetta Meilahti. WSOY 2015.
ISBN 978-951-0-40681-6 (nid.)   Ilm. 1/2015.
1. p. suomeksi 1952.



Uusia painoksia 2014

Rikos yhdistää.
Alkuteos: Partners in Crime, 1929.  Suom. Aulis Rantasen johtama Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen 3. vuosikurssin työryhmä 1984: Jali Jumisko...et al.].
WSOY 2014.
ISBN 978-951-0- (nid.)   Ilm. 9/2014.  Kansikuva ,
1. p. ilm. suom. 1986 (SaPo ; 298) - (Tommy & Tuppence -sarja).


Stylesin tapaus.

Alkuteos: The mysterious affair at Styles, 1920.  Suom. Paavo Lehtonen.
WSOY 2014.
ISBN 978-951-0-40731-8 (nid.)   Ilm. 7/2014.
1. p. ilmestyi suomeksi v. 1970. - Ensimmäinen Hercule Poirot -dekkari ilm. 1920.



Murha maalaiskylässä.
Alkuteos: Murder at the Vicarage, 1930.  Suom. Eila Pennanen.
WSOY 2014.
ISBN 978-951-0-40445-4 (nid.)   Ilm. 4/2014.  
1. p. ilmestyi v. 1954.  -  Ensimmäinen neiti Marple -dekkari.



Kohti nollapistettä.
Alkuteos: Towards zero, 1944.  Suom. Anna-Liisa Laine.
WSOY 2014.
ISBN 978-951-0-40358-7 (nid.)   Ilm. 2/2014. 
1. p. ilmestyi v. 1975.



Uusia painoksia 2013

Salainen vastustaja.
Alkuteos: The secret adversary, 1922.  Suom. Eva Siikarla.
WSOY 2013. Bon -pokkaripainos  (nid.)  
1. p. ilm. 1974, 2. p. 1993.
Agathan ensimmäinen Tommy & Tuppence -tarina.


Uusia painoksia 2012

Seitti.

Alkuteos: Spider's Web, 1954. Suom. Kirsti Kattelus.
WSOY 2012.
ISBN 978-941-0-38732-0 (nid.)  9,00.   Ilm. 3/2012.  Kansikuva.

Eikä yksikään pelastunut.

Alkuteos: Ten Little Niggers, 1939.   Suom. Helka Varho.
(USA: And Then There Were None, Eikä yksikään pelastunut, 1940, Kymmenen pientä neekeripoikaa, 1968).
WSOY 2012.   (WSOY pokkari).
ISBN 978-951-0-38864-8 (nid.)   9.00 e.   Ilm. 7/2012.   Kansikuva.

Christie, Agatha : Sininen juna.
Alkuteos: The mystery of the blue train. Suom. Aarre Pipinen.
WSOY 2012.   (WSOY pokkari).
ISBN 978-951-0-39363-5 (nid.)   Ilm. 11/2012.   Kansikuva.

Uusia painoksia 2011

Herkuleen urotyöt.

Alkuteos: The labours of Hercules, 1947.  Suom. Tampereen kieli-instituutin työryhmä.
WSOY 2011.    (WSOY pokkari).
ISBN 978-951-0-37457-3 (nid.)  9 e.   Ilm. 2/2011.   Kansikuva.
7. p. 2011 ; 1. p. ilm. 1971. 

Christie, Agatha : Teetä kolmelle.
Alkuteos: Sad Cypress, 1945.  Suom. Anna-Liisa Laine.
WSOY 2011.   (WSOY pokkari).
ISBN 978-951-0-37865-6 (nid.)  9 e.   Ilm. 5/2011.   Kansikuva.
1. p. ilm. 1974. 

Uusia suomennoksia ja uusia painoksia vuonna 2010:

Askel tyhjyyteen.

Alkuteos: Why didn’t they ask Evans?, 1934.   Suom. Kirsti Kattelus.
WSOY 2010.
ISBN 978-951-0-36601-1 (sid.)   Kansikuva .

Hänet täytyy tappaa
.

Alkuteos:   Appointment with Death. Suom. Helsingin yliopiston suomentajakurssin työryhmä: Inkeri Ahto ... [al.].
WSOY 2010.    (WSOY pokkari).
ISBN 978-951-0-36730-8 (nid.)

Neiti Lemon erehtyy.
Alkuteos: Hickory dickory dock, 1955.  Suom. Eila Pennanen.
WSOY 2010.
8. tark. p.
ISBN 978-951-0-36602-8 (sid.)  Kansikuva.

Murha Mesopotamiassa.

Alkuteos: Murder in Mesopotamia, 1936. Suom. Eero Ahmavaara.
WSOY 2010.
6. tark. p.
ISBN 978-951-0-36604-2 (sid.)   Kansikuva.

Syyttömyyden taakka.
Alkuteos:   Ordeal by Innocence, 1958. Suom. Anna-Liisa Laine.
WSOY 2010.    (WSOY pokkari).
6. p.  
ISBN 978-951-0-36670-7 (nid.)  Kansikuva.

Syyttävä sormi.
Alkuteos: The moving finger, 1943. Suom.[Sorella Soverin].
WSOY 2010.
7. p.
ISBN 978-951-0-36606-6 (sid.)    Kansikuva.
Jatkokertomuksena vuosina 1947-1950 ilmestyneen suomennoksen tarkistanut Eva Siikarla.

Totuus Hallavan hevosen majatalosta.
Alkuteos: The pale horse, 1961. Suom. Antti Nuuttila.
WSOY 2010.
6. tark. p.
ISBN 978-951-0-36603-5 (sid.)     Kansikuva.

Vaarallinen talo.
Alkuteos: Peril ad Eng House, 1932.   Suom. O. A. Joutsen [suomennoksen tark. Kirsti Kattelus].
WSOY 2010.
12. tark. p.
ISBN: 978-951-0-36605-9 (sid.).  Kansikuva.

Christie, Agatha: Vanha hyvä aikani.
Alkuteos: An autobiography, 1977. Suom.  Antti Nuuttila.
WSOY  2010.
6. p.
ISBN 978-951-0-36838-1 (nid.)   Kansikuva.


Loisto -pokkareina ilmestyneitä Christien dekkareita

Muita uusia painoksia

Seitti
.

Alkuteos: Spider's Web. Suom. Kirsti Kattelus.
WSOY 2001.
ISBN 951-0-25616-1 (sid.)

Christien kolmas jännitysnäytelmä, joka sovitettu romaaniksi.
Sovittaja Charles Osborne.
Diplomaatinrouva Clarissa Hailsham-Brownilla on ongelma: tapahtumat ovat ryöstäytyneet käsistä, ja niinpä hänen olohuoneessaan lojuu miehen ruumis. Siitä hänen on päästävä eroon ja äkkiä sittenkin, sillä aviomiehen on määrä tuoda vieraaksi tärkeä poliitikko. Ovela suunnitelma punotaan kaiken peittelemiseksi, mutta yllätykset eivät suinkaan lopu tähän.

Odottamaton vieras

Alkuteos: The Unexpected Guest. Suom. Tiina Ohinmaa.
WSOY 1999. Ennakkohinta 140,- - ISBN 951-0-23808-2 - Ilm. elokuussa.

Näytelmästä romaaniksi sovittanut Charles Osborne. Ensi kertaa suomeksi! Michael Starkwedder ajaa ojaan autolla, ja hakiessaan apua läheisestä komeasta
talosta hän joutuu murhan tapahtumapaikalle. Laura Warwick ilmoittaa hänelle ampuneensa juopon, sadistisen miehensä Richardin, jonka ruumis retkottaa
pyörätuolissa. Herrasmiehenä Starkwedder rupeaa heti miettimään peitetarinaa pelastaakseen kauniin naisen tuomiolta. Kun poliisitutkinta alkaa, päivänselvä kuvio
alkaakin hämärtyä. Mikä osuus asiaan on vainajan voimakastahtoisella äidillä, vähä-älyisellä velipuolella, miespalvelijalla, taloudenhoitajalla sekä naapurissa
asuvalla upseerilla? Richardin menneisyydestä paljastuu myös tragedia, joka on saattanut vaikuttaa surmaan. Laura on tosin tunnustanut, mutta onko hän sittenkään
syyllinen? ornion kaup.kirjaston käsikirjastosta).

Aakkosellinen nimekeluettelo

Tässä luettelossa on nimekkeet aakkosjärjestyksessä ja kaikki painokset (toivottavasti - saattaa jotakin puuttua, tarkistetaan vielä). Niinkuin luettelosta näkyy painoksia on otettu valtavat määrät, mutta on myös joitakin, joista ei ole otettu uusintapainoksia.



Aikataulukon arvoitus - 1938, 1952, 1957, 1978, 1980, 1982, 1989, 1994, 2016

Askel tyhjyyteen - 1953, 1956, 1977, 1981, 1989, 1992
Bertramin hotellissa - 1967, 1983, 1992
Bertramin hotellissa ; Vuoksi ja luode - 2. painosta 1988 9510152536
Eikä yksikään pelastunut - 1940, 1952, 1956
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus - 1975, 1975, 1989. 2016
Esirippu - 1998
Esirippu : Poirotin viimeinen juttu - 2. painota 1976, 1988, 1998
Golfkentän murha - 1943, 1959, 1978, 1985.
- 7. p. Loisto -pokkarina 2004.
Hautajaisten jälkeen - 1956, 1978, 1982, 1994
He tulivat Bagdadiin - 1987
Helmeilevä kuolema - 1959, 1985.
Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus. Pienoisromaani. 2015.
Hercule Poirot ja kadonnut kaivos - 1991
Hercule Poirot ja kaksoisjohtolanka - 1991
Hercule Poirot ja ongelma merellä - 1992
Hercule Poirot ja salainen kaava - 1997
Hercule Poirot ja sukellusvene - 1992
Hercule Poirot ja suklaarasia - 1990
Hercule Poirot ratkaisee - 1997
Hercule Poirotin johtolangat - 1987
Hercule Poirotin lyhyitä juttuja - 1998
Herkuleen urotyöt -1971 , 1985.  7. p. ilm. WSOY pokkari 2011, 2016
Herra Quin esittäytyy : 12 rikoskertomusta - 1988
Hiirenloukku : kahdeksan rikoskert - 1977, 1990, 1996
Huvila Satakieli - 1949
Hänet täytyy tappaa - 1971, 1972, 1989, 1993
Idän pikajunan arvoitus - 1937, 1940, 1951, 1952, 1959, 1975, 1977, 1989
Ikiyö - 1969, 1981, 1988, 1992
Kaikki päättyy kuolemaan - 1974
Kello 9, 10 - 1929 (myös nimillä: Odottamaton ratkaisu 1927 ja
Roger Ackroydin murha 1959)
Kellot - 1964, 1985
Kirstun arvoitus ja muita kertomuk - 1999
Kissa kyyhkyslakassa - 1960, 1985
Kohtalokas viikonloppu - 1959, 1961, 1982, 1993
Kohtalon portti - 1983
Kohti nollapistettä - 1975, 1979, 2014.
Kolmas tyttö - 1970, 1973
Kolmetoista : rikoskertomuksia - 1983
Kortit pöydällä - 1940, 1951, 1955, 1959, 1978, 1989, 13.tark.p. 1993
Kuolema ilmoittaa lehdessä - 2. pain. 1951 , 1966, 1970, 1982, 2. pain. 1991, 1997
Kuolema lähettää viestin - 1989
Kuolema Niilillä - 1940, 1959, 2. painosta 1978, 1979, 1989
Kuoleman koira ja muita kertomuksi 1978
Kuolleen miehen huvimaja - 1975, 1992
Kurpitsajuhla - 1970, 1985, 1987
Kymmenen pientä neekeripoikaa - 1968, 1971, 2. pain. 1973, 1978, 1981,1990, 1995
Lentävä kuolema - 1937, 1959, 1982, 1991
Listerdalen arvoitus : kaksitoista.. 1980
Lomahotellin murhat - 1965, 1979, 1985, 1997
Lordin kuolema - 1953, 1956, 1974, 1978, 1982, 1985
Mabellen kahdet kasvot - 1961, 1966, 1972, 1983
Murha maalaiskylässä - 1954, 1957, 1977, 1982, 1991,2015.
Murha Mesopotamiassa - 1985, 1990
Murhaaja kujeilee - 1951 (ilm. myös nimellä Väärän vänkyrä talo 1977).
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä - 1960, 1962, 1971, 1997
Mykkä todistaja - 1953, 1956, 1985
Määränpää tuntematon - 1986
Neiti Lemon erehtyy - 1957, 1958, 1974, 1985
Neiti Marple koston jumalattarena 1972, 1980, 1994
Neiti Marplea ei petetä - 1969, 1972, 1991
Neiti Marplen murhat - 1985
Neiti Marplen viimeinen juttu - 2. painosta 1977, 1979, 1984,
Neiti Pinkertonin salaisuus - 1958, 1978, 1985, 1994
Neljä suurta - 1978
Norsun muisti - 2. painosta 1973, 1981
Odottamaton ratkaisu 1927 (myös nimillä Klo 9,10 , 1929, ja
Roger Ackroydin murha 1959)
Odottamaton vieras 1999 (The Unexpected Guest-näytelmästä vuodelta 1958
romaaniksi sovittanut Charles Osborne)
Paddingtonista 16.50 - 1968, 1969, 1982, 1993
Parker Pyne tietää kaiken : kaksit 1982, 1997
Poirot parhaimmillaan : [valikoima 1964
Poirotin lyhyet jutut - 1976, 1985
Poirotin varhaiset jutut - 1981
Puolustuksella on puheenvuoro - 2. painosta 1983
Rakkauskirjeiden salaisuus - 1948, 1984, 1995
Rikos yhdistää : 15 rikoskertomust 1986, 1997, 2014.
Roger Ackroydin murha - 1959 , 1979, 1982, 1991 (myös nimillä:
Odottamaton ratkaisu 1927 ja Klo 9,10, 1929).
Rouva McGinty on kuollut - 1973
Ruskeapukuinen mies - 1985
Ruumis kirjastossa - 1972, 1978, 1985, 1993
Salainen vastustaja - 2. painosta 1974, 1993, 2013.
Salaperäinen matkustaja - 1971, 1989
Salaperäiset rukiinjyvät - 1956, 1960, 1978, 1982, 1991, 1996
Salomonin tuomio - 1988
Seikkaileva jälkiruoka : viisi kertomusta - 1984
Seitsemän kellon salaisuus - 1952, 1956, 1968, 1982, 1983, 1991, 2015.
Seitti. 2001. Uusi p. 3/2012. (Christien kolmas jännitysnäytelmä, joka sovitettu romaaniksi).
Simeon Leen testamentti - 1953 , 1956, 1982, 1991
Sininen juna - 1940, 1959, 2. painosta 1973, 1979, 1985, 1997, 2005.
Stylesin tapaus - 1970, 1979, 8.p. 2006 Loisto-pokkari, 2014.
Syyttävä sormi - 1972, 1985, 1995, 1997
Syyttömyyden taakka - 1976
Särkyneen peilin arvoitus ja 3 muuta... - 1977, 1985
Teetä kolmelle - 1974, 1985
Toinen kutsu : seitsemän kertomust 1992, 1993
Totuus Hallavan hevosen majatalost 1962, 1966, 1978, 1979, 1982, 1997
Tuijottava katse 1965, 1971, 1977, 1980, 1989
Vaarallinen talo 1936, 1941, 1951, 1952, 1956, 1961, 2. painosta 1973, 1982, 1991
Vaarallinen talo ; Kaikki päättyy kuolemaan 1977
Varjossa auringon alla 1962 , 2. painosta 1982, 1994
Viisi pientä porsasta - 1948, 1971, 1975, 1978, 1985, 1997
Vuoksi ja luode - 1973, 1988
Väärän vänkyrä talo - 1977, 1985 (ilm. myös nimellä Murhaaja kujeilee 1951).

Mary Westmacottin nimellä

Kaksi rakkautta. 1976 (Giant's Bread, 1930).
Kuin muuttolintu. 1976. (Unfinished Portrait, 1934).
Rakkauden kevyt taakka. 1975. (The Burden, 1956).
Ruusun aika. 1976. (The Rose and the Yewtree, 1948).
Tyttären tarina. 1976. (A Daughter's Daughter, 1952).
Yksinäinen kevät. 1975. (Absent in the Spring, 1944).

Lähde:
Luettelo on tehty Suomen kansallisbibliografia Fennican pohjalta.