Sisällön alkuun
Menu

 

Matti Laine

Dekkarikirjailijoita - Kotimaisia - Ulkomaisia

 

Elämä
Teokset
Arvosteluja
Artikkeleita ja kirjallisuutta
Internet


Elokuussa 2018 ilmestyi Matti Laineen kahdeksas dekkari Tappajan vaisto.  Kirja on neljäs Elias Vitikan tutkimuksissa kertovassa sarjassa.
bbbb
Huom! Kirja ilmestyy myös sähkökirjana ja äänikirjana.


Keväällä 2017 ilmestyi Matti Laineelta uusi ja seitsemäs dekkari Pahuuden hinta.
Uutuusdekkarin on kustantanut Bazar.
bbbb

Maaliskuussa 2017 ilmestyi uutena  pokkaripainoksena Bazarin kustantamana Matti Laineen v. 2012 ilmestynyt dekkari
Pahojen miesten seura.

Tammikuussa 2017 lmestyi Bazarin kustantamana uutena pokkaripainoksena Matti Laineen dekkari Merkitty mies.

Kesäkuussa 2014 ilmestyi Matti Laineen kuudes rikosromaani Merkitty mies.

Kirja on ensimmäinen Paasilinnan kustantamana.


Huom!
Paasilinna ilmoitti 10.1.2014
Matti Laine siirtyy Paasilinnalle
Matti Laineen seuraava dekkari Merkitty mies ilmestyy ensi syksynä 2014 Paasilinnalta.

Matti Laineen aiemmat dekkarit on kustantantanut Gummerus.

Syyskuussa 2012 ilmestyi Matti Laineelta viides dekkri Pahojen miesten seura.
Huom! Kirja ilmestyy myös sähkökirjana.

Matti Laineen neljäs dekkari Eksytetty ilmestyi uutena pokkaripainoksena kesäkuussa 2012.

Matti Laineen  Ammattilainen ilmestyi uutena pokkaripainoksena syksyllä 2011.

Matti Laineen neljäs dekkari Eksytetty on ilmestynyt elokuussa 2011.
Kirja on kolmas sarjakuvapiirtäjä Ari Aallosta kertova dekkari. Sarjan ensimmäinen ja Laineen esikoisdekkari Pudotus ilmestyi 2008 ja toinen Sivukuja vuonna 2009.

Matti Laineen kolmas dekkari Ammattilainen
ilmestyi kesäkuussa 2010.

Laineen toinen dekkari Sivukuja ilmestyi uutena pokkaripainoksena kesällä 2010.

Esikoisteos Pudotus ilmestyi keväällä 2008 ja toinen dekkari Sivukuja kesällä 2009.

Gummerus 26.7.2010 - Palkkamurhaaja ja
tapahtumatuottaja kohtaavat Matti Laineen uudessa jännitysromaanissa.

Matti Laineen kustantaja on Gummerus.




Bazar - Matti Laine

Matti Laineen kotisivu.

Matti Laine Facebookissa.



DekkariNetti (tuusimaa) Twitterissä

 

 Tornion kaupunginkirjasto


 

Elämä

Matti Laine (s. 1976) on opiskellut Tampereen yliopiston draamalinjalla 1995–1998 ja Teatterikorkeakoulussa vuodesta 2001 vuoteen 2005, jolloin hän valmistui näyttelijäksi. Laine on näytellyt useissa eri teattereissa, televisiosarjoissa sekä elokuvissa kuten Musta jää ja Tali-Ihantala. Hän esittää ensi syksynä Kouvolan teatterissa miespääosaa Anton Tšehovin näytelmässä Lokki.  Esikoiskirjailija arvostaa hyvää ruokaa, sielukasta musiikkia ja taitavia jalkapalloilijoita.

Teokset

Rikosromaanit

Pudotus.
Gummerus 2008.
ISBN 978-951-20-7671-0 (sid.) 29,90 e. Ilm. 3/2008.

Ministerin salattu elämä paljastuu.
Samuel Helander on monessa menestynyt mies. Rohkeasti ja siekailematta hän on aina ottanut oman paikkansa. Näkyvän bisnesuran jälkeen hän ponkaisi eduskuntaan, ja nyt hän on julkisuudessa viihtyvä EU-ministeri.Täysin odottamatta Helander löydetään hukkuneena Utön edustalta.
Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto ei ole uskoa uutista. Lapsuudenkaveri Samuel on vastikään käynyt hänen luonaan muistelemassa menneitä ja juhlimassa. Aalto on varma, että kuolemaan liittyy rikos. Tuttu toimittaja Eero Räsänen tarttuu Aallon epäilyksiin ja tempaa hänet mukaansa setvimään tapausta. He huomaavat, että Samuel Helander on huiputtanut kaikkia: mikään hänen elämässään ei ole ollut sitä miltä on näyttänyt. Myös poliisit kiinnostuvat Aallon löytämistä tiedoista, mutta hän ei ole varma, kenelle hän voi kertoa ja minkä verran. Ennen pitkää hän saa peräänsä sekä etsivät että rikolliset.
Pudotus on uudentyyppinen, vauhdikas jännäri, joka yhdistää toimintaelokuvien hengästyttävät käänteet ja kotoisat sympaattiset henkilöhahmot.
Esikoisteos.

Sivukuja.
Gummerus 2009.
ISBN 978-951-20-7990-2 (sid.)     Ilm. 8/2009. 
3. p. ilm. 8/2010.

Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto päätyy odottamattomasti rikollisten tulilinjalle. Hänen toimittajaystävänsä Eero Räsänen on hairahtunut uhkapeleihin ja velkaantunut pahasti. Moottoripyöräjengi MC Anthrax tulee perimään saataviaan, ja Aalto joutuu pelastamaan Räsäsen perheen väkivaltaiselta yhteenotolta.
Räsänen itse on kadonnut maan alle. Myös puolituttu rikospoliisi Palojärvi on hävinnyt kesken tutkimustensa – ja löytynyt myöhemmin henkirikoksen uhrina. Ari Aallosta alkaa tuntua, että hän on ajautunut keskelle rajua peliä. Samanaikaisesti parisuhteen näyttämöllä on tuulista ja työsuunnitelmat romuttuvat. Kujakissan tie vie yhä syvemmälle, kaupungin katujen varjoisille puolille.  Kun kaverukset Ari Aalto ja Eero Räsänen viimein kohtaavat, he huomaavat olevansa kaulaansa myöten mukana vyyhdissä, jonka takana on iso kansainvälinen tekijä. Liiga hankkii voittonsa järjestäytyneestä ympäristörikollisuudesta. Kamppailun tuoksinassa Ari Aalto saa huomata, että apua saattaa löytyä yllättävältä taholta.
Matti Laine on helsinkiläinen näyttelijä ja kirjailija.  Laineen esikoisdekkari Pudotus ilmestyi keväällä 2008.

Ammattilainen.
Gummerus 2010.
ISBN 978-951-20-8296-4 (sid.)         Ilm. 6/2010.  
Uusi pokkarip. ilm. syksyllä 2011.

Severi Junes on mies monessa mukana. Piristeiden siivittämän tapahtumatuottajan päivistä ei puutu vauhtia. Hän miettii, että ”raha ei tee onnelliseksi” -sanonnalla on kusetettu köyhiä maailman alusta asti. Alansa huippuosaajana hän tietää mitä tekee – tai ainakin luulee tietävänsä. Henrique Cabra on lissabonilainen erikoismies. Palkkasoturin kokemuksella hän on päätynyt ammattiin, jossa hänen tehtävänään on ihmisten eliminoiminen. Cabra ei aavista, millä tavoin hänen elämänsä tulee muuttumaan, kun hän saa keikan Euroopan pohjoiselle kolkalle.  Junesin ja Cabran tiet risteävät sattumalta Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta sallimus on päättänyt, että tämä kohtaaminen ei jää ainoaksi. Muutamien talvisten päivien kuluessa Junesin sotkuinen yksityiselämä sotkeutuu entisestäänkin. Cabran haaveet eläkkeelle vetäytymisestä eivät ehkä toteudukaan hänen menneisyytensä vuoksi.
Matti Laineen Ammattilainen on monitasoinen jännitysromaani, joka kutoo henkilöiden vaiheet kirjavaksi verkoksi ja joka hakee uskottavuutensa ihmiskuvauksesta. Tarina imee ja jännite pitää loppuun saakka.
Matti Laineen kolmas dekkari.  Aikaisemmin ilmestyneet: Pudotus (2008) ja Sivukuja (2009).

Eksytetty.
Gummerus 2011.
ISBN 978-951-20-8585-9 (sid.)   31 e.   Ilm. 8/2011.
Uusi pokkaripainos ilm. 6/2012.

Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto palaa Japanista Suomeen rikostoimittaja Räsäsen houkuttelemana, ja ylikonstaapeli Klinga järjestää hänelle ikimuistoisen kotiinpaluun. Keskusrikospoliisin etsivä on tutkimassa outoa henkirikosta: uhrin taskusta ovat löytyneet Arin taitavasti väärennetyt henkilöllisyyspaperit. Ari Aalto on joutunut identiteettivarkauden kohteeksi, mutta kuka on hänen papereitaan kantava kuollut mies? Klingan omalaatuiset metodit hyppäävät nopeasti silmille, ja Ari joutuu palloteltavaksi keskusrikospoliisin ja Helsingin murharyhmän etsivien välillä. Kotikulmilla moni asia on muuttunut. Edes entinen avovaimo Riitta Rautio ei siedä miestä silmissään. Ari huomaa, että hänen tilinsä on hänen tietämättään tyhjennetty. Ja kun ympärillä alkaa todella tapahtua, hän on varma, että joku ei ole mielissään hänen paluustaan. Mitä syvemmälle Ari ja Räsänen seuraavat varastetusta identiteetistä lähtevää polkua, sitä karummaksi maisema näyttää muuttuvan. Pian parivaljakon silmien eteen avautuu netissä toimivan lääkebisneksen pimeä puoli.
Neljäs dekkari Laineelta.

Pahojen miesten seura.
Gummerus 2012.
ISBN 978-951-20-8982-6 (sid.)   Ilm. 9/2012. 

Vitikka 1
Elias Vitikan NHL-veskarin ura tyssäsi alkuunsa. Kanadan-reissun jälkeen hän vietti kaksi vuotta sekavissa oloissa Malagassa ja palasi Helsinkiin taksikuskiksi. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Elias elää yksinäistä elämäänsä ratin ja penkin välissä. Sisko ja tyttöystävä pitävät häntä epäonnistujana. Eräänä iltana taksin kyytiin nousee nuoria lätkäkarjuja ja vanha pelikaveri, joka tunnistaa entisen huippulupauksen. Elias palkataan varjostamaan nuorta hyökkääjätähteä. Jäähallin varjoista Elias päätyy täysin toisenlaiseen seuraan, löytää uuden henkisen kodin järjestäytyneen rikollisuuden parista ja saa elämänsyrjästä kiinni. Samalla hän saa todeta, ettei yksinäisen miehen tie elämän toiseen aaltoon ole välttämättä kaita. Matti Laineen uusin on irtiotto kohti raadollisempaa kerrontaa. Se on verenmakuinen kuvaus kaiken menettäneen miehen uudesta noususta ja harmaasta pelikentästä, jossa minkään ei voi olettaa olevan sitä miltä näyttää.
Viides dekkari Matti Laineelta. 
Huom!  Kirja ilmestyy myös sähkökirjana.

Merkitty mies.
Paasilinna 2014.
ISBN 978-952-2990308 (sid.)   Ilm. 6/2014.  

Vitikka 2
Ex-huippukiekkoilija Elias Vitikka rikosten pyörteissä.
Matti Laineen rikosromaanissa liikutaan helsinkiläisessä alamaailmassa. Kirjan päähenkilö on kirjailijan edellisestä romaanista tuttu entinen huippujääkiekkoilija Elias Vitikka, joka on nyt edennyt rikollisella tiellään salakuljetettujen luksusveneiden välittäjäksi. Vitikan peliura NHL-veskarina päättyi aikoinaan autokolariin hämärissä olosuhteissa. Hän palasi Helsinkiin taksikuskiksi, mutta yllättävä työtarjous vei entisen jääkiekkoilijan toisenlaisen joukkuepelin ääreen, alamaailman ytimeen. Vitikka on nyt edennyt rikollisjärjestössä yhä ylemmäksi johtotehtäviin. Panosten kasvaessa Elias joutuu huomaamaan, ettei menestys tule koskaan ilmaiseksi.
Teatteritaiteen maisteri Matti Laine (s. 1976) on helsinkiläinen kirjailija ja monista näytelmistä, tv-sarjoista ja elokuvista tuttu näyttelijä.
Merkitty mies on Matti Laineen kuudes rikosromaani.

Pahuuden hinta.
Bazar 2017.
ISBN 978-952-279-408-6 (sid.)  Ilm. 4/2017.
bbbb
Vitikka 3

Jäähallin pukuhuoneesta löytyy kuolleeksi rusikoitu mies. Helsinkiläinen alamaailmapomo Elias Vitikka joutuu yhdistetyksi tapaukseen, sillä poliisi tuntuu ottaneen päämääräkseen osoittaa hänet syylliseksi brutaaliin tappoon ‒ keinolla millä hyvänsä. Luksusveneiden salakuljetusbisnestä pyörittävä Vitikka ei ole mikään pulmunen, vaikka onkin huolehtiva perheenisä. Kun Vitikan joukkio joutuu kilpailevan rikollisjoukon iskun kohteeksi, hänen on löydettävä koventuneeseen peliin ratkaisu ja pian.
Vitikan on käytettävä suhteitaan niin rikollisten, poliisin kuin jääkiekkomaailman piirissä, kun hän jäljittää tappajaa. Kaiken lisäksi Sonja-vaimo ja lapset olisi pidettävä erossa hänen sotkuisista bisneksistään. Yhteenkään virheeseen ei ole varaa, sillä se voi maksaa ihmishengen.
Matti Laine (s. 1976) on helsinkiläinen kirjailija ja näyttelijä. Hän on julkaissut aiemmin kuusi dekkaria. Merkitty mies (ilm. 2014) on edellinen Elias Vitikasta kertova romaani.
Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistunut Laine on esiintynyt useissa tv-sarjoissa, elokuvissa sekä esim. Helsingin kaupunginteatterissa. Käsikirjoittajana hän on toiminut mm. Yleltä syksyllä 2016 tulevassa Sorjonen-poliisisarjassa.
Huom! Kirja ilmestyy myös sähkökirjana.

Tappajan vaisto.
Bazar 2018.
ISBN 978-952-279-383-6 (sid.) Ilm. 8/2018.
bbbb
Vitikka 4.
Monessa liemessä keitetty alamaailmapomo Elias Vitikka on kääntänyt elämänsä uuteen suuntaan. Varastettujen luksusveneiden kauppias on siirtynyt Tallinnaan perheensä kanssa ja uskoo häntä varjostavien vaikeuksien olevan taakse jäänyttä elämää.Kovapintaisen venäläismiljonäärin kanssa sovittu rahakas kauppa menee kuitenkin pieleen keskellä Helsinkiä, ja Vitikka ajautuu syöksykierteeseen. Vanhat ja uudet viholliset piinaavat lahden molemmilla puolilla, ja heistä jokainen tuntuu olevan yhden askelen Vitikkaa edellä. Samalla menneisyyden haamut palaavat kummittelemaan hänen ovelleen. Paineiden kasautuessa Vitikka joutuu ankaraan puristukseen. Onko sopimus pahan kanssa hänen viimeinen mahdollisuutensa?
Neljäs osa kovaksikeitetystä Elias Vitikasta kertovassa dekkarisarjassa, jonka edellisen osat ovat Pahojen miesten seura, Merkitty mies ja Pahuuden hitan.
Huom! Kirja ilmestyy myös sähkökirjana ja äänikirjana.




Artikkeleita ja kirjallisuutta

Gummerus 26.7.2010 - Palkkamurhaaja ja
tapahtumatuottaja kohtaavat Matti Laineen uudessa jännitysromaanissa.

Arvosteluja

Pudotus. 2008.
Dekkaripäivät. Ritva Sorvali 5.15.2008.
Kirjavinkit 16.7.2008.
Keskisuomalainen 5.4.2008 Marko Ikävalko.

Sivukuja. Gummerus 2009.
Umami 28.9.2009 Kari Hynninen.
Kouvolan dekkaripäivät 5.1.2010 Ritva Sorvali.
Kirjavinkit 29.9.2009.

Ammattilainen. Gummerus 2010.
Kouvolan dekkaripäivät 7.4.2010. Ritva Sorvali .
Kirjavinkit 16.7.2010 .


Internet

Bazar - Matti Laine.
Gummerus - Matti Laine.
Wikipedia - Matti Laine .